Vappuna olimme koko perheen voimin mökillä Parikkalassa. Ja koirat tykkäsi! Dico ja Robin olivat aivan innoissaan! Kuviakin tuli otettua, tässä muutama:

_smaller.jpg

_smaller.jpg

_smaller.jpg

Sunnuntaina mökkireissun jälkeen huomasin, että Dicon takapuolessa oli kova patti. Oli hieman kosketusarka ja ajattelin, että täytyy seurata sitä.

Maanantaina Dico oli aivan maansa myynyt, maleksi ja ilmeisesti kärsi kovista kivuista peräaukon läheisyydessä. Varasimme ajan eläinlääkäriin ja lähdin viemään Dicoa ulos ennen automatkaa. Ulosteen yhteydessä patti "aukesi" osittain, ja sieltä tuli mätää, jonka seassa oli myös verta.

Lääkäri totesi, että Dicolla on normaalia paksumpaa anaalirauhaseritettä (hassu sattuma, koska Robinillakin on) ja siksi vaikea puhdistaa itse. Rauhaset oli täyttyneet ja siksi puskeneet ihon läpi muodostaen kipeän patin. Patti puhkaistiin ja puhdistettiin, samoin kuin rauhaset. Dico sai lääkepistoksen ja 10 päivän antibiottikuurin. Sille annettiin mukaan myös kauluri, ettei nuolisi peräpäätä. En ole pitänyt sitä Dicolla paljoakaan, koska se ei nuole takapäätään yhtään. Nyt se on taas normaali, iloinen itsensä!

Pennuista taas sen verran, että Ninni toivottavasti lähettää minulle pian kuvan Minnin pulskasta masusta, synnytys on luultavasti jo lauantaina. Vatsaa oli tunnusteltu, ja pentujen lukumääräksi veikataan 3-4 pentua. Voi kunpa tulisi harmaa uros (tai ehkä harlekiinikin kävisi...). Oikeastaan en ole päättänyt otanko pentua, mieli kyllä tekisi! :)