Kirjoittaja
Kahden kääpiövillakoiran, Dicon & Robinin, treenailuja ja muita kuulumisia
Kuvat
|
07.02.2010 - 21:21
Kaikkien kiireellisten hommieni takia en ehtinyt tänään valitettavasti agiharkkoihin laisinkaan :( Katsoin kuitenkin Jannin ja Bobin blogista, mitä olivat treenanneet, mukavalta vaikutti :) Voihan sitä mahdollisesti kokeilla itsenäisestikin, jos ehtii vain.
Päätin korvata treenit sitten pidemmällä iltalenkillä, jotta eräs energiapakkaus saa päästettyä vähän höyryjään. Lenkin alussa tavattiin sitten Dicon ja Robinin hyvä kaveri, valkoinen villakoira Tatu. Pojat innoissaan yritti moikkailla, joten päätettiin Tatun omistajan kanssa viedä pojat läheiselle pellolle juoksentelemaan vapaana, että saavat rauhassa riekkua. Päästin aluksi vain Dicon irti, seurasin miten käyttäytyy Tatun seurassa vapaana, meni niin hyvin, että uskalsin päästää Robininkin.
Ensin mun villakuonojani kiinnosti vain uudet tuoksut ja jäljet, joita maassa oli. Sitten Ropsu ja Diksu innostui tutustelemaan Tatua. Tatu vähän arasteli poikia, kun ei ollut hihnassa niin itsevarmuus vähän karisi. Sovittiin, että tavataan mahdollisimman usein lenkillä ja annetaan poikien riehua vapaana, niin ehkä Tatu sitten reipastuu.
Menin sitten pellolta vielä pienen lenkin pätkän, ja pojat oli kotiin tullessaan täynnä lumipaakkuja! Ai että mä inhoan niitä, kun niitä pitää aina sulatella, ettei kastu joka paikka. Sulatin ja kuivasin hiustenkuivaajalla sitten molemmat pojat, jonka jälkeen villakuonot painuivat onnellisina nukkumaan :)
Nyt odotellaan ensi viikon agitreenejä innolla!
30.01.2010 - 22:51
Sainpa viimein "siivottua" koneen, vanhat kuvat siirretty muistitikuille talteen ja uudet siirretty koneelle. Tässä parhaimpia, tai ainakin hauskimpia otoksia Villakuonoista noin viikon takaa:








Ja tässä vielä kuva, jonka otin eilen illalla. Ennen kuvan ottamista koirat nukkuivat vastakkain, muuten kuva onnistui taltioimaan tilanteen, mutta meidän linssilude heräsi kameran laukaisuääneen :D

29.01.2010 - 18:53
Tänään päätin siistiä molemmat koirat. Ajelin kuonot, takapäät, nivuset, varpaat ja lyhensin karvaa pepun päältä. Robinille aloin muotoilla jotakin skandinaavisen ja modernin mallin väliltä :) Ja Dicolla pysyy ärrieri :D Trimmauksen jälkeen leikkasin koirien kynnet ja lopuksi pesin molemmat. Nyt ne tuoksuu niiiiiiin ihanilta! :) Ja Diconkin valkoiset osat on todella VALKOISET!
Villakuonot erottaa taas villakoiriksi, kun leikkelin turkit malliinsa ja föönasin vielä turkit pesun jälkeen muotoonsa! :) Nyt ei tarttekaan tätä hommaa tehdä koeviikon aikana.
Loppuun vielä mainittakoon, että valitettavasti Dicon viikottainen vauhtiannos, nimittäin agiharkat, on peruttu. Ensi viikon harkkoja odotellessa.. Täytyy kai keksiä molemmille villiksille jotain aktiviteettia, tokoilua, temppuilua tms.
24.01.2010 - 21:34
Jälleen oltiin Dicon agiharkoissa. Ja porukkaa oli tosi vähän tälläkin kertaa, vain kolme koirakkoa mun ja Dicon lisäksi. No, ei se meitä haitannut, päinvastoin. Tällä kertaa ratapätkä, jota harjoiteltiin, näytti tältä:

Ensin saatiin pohdittavaksi, miten koiraa voi tällaisessa pätkässä ohjata siten, että mennään "kahdeksikkoa". Eka kokeilu meni Dicon osilta hyvin, mulla ihan plörinäksi. Annelin annettua muutaman hyvän vinkin, meni jo jouhevammin, ja oivalsin itsekin paljon uusia juttuja. Ensin siis hypyltä (tässä tapauksessa kuvassa alempi hyppy, aloitetaan kuvassa oikealta puolelta) ohjaaja ohjaa seisten koiran vasemmalla puolella, napa kohti putken vastakkaista suuta. Kun koira menee putkeen, menee ohjaaja putken toiselle suulle ja ohjaa sieltä (kuvassa ylemmälle) toiselle hypylle. Siitä peilikuvana toiselle putkelle jne. Tätä harjoiteltiin pari kertaa, ja meni lopuksi tosi hyvin.
Jokaisen harjoiteltua tämä pätkä Anneli antoi meille vauhtiharjoituksen, sama radanpätkä, mutta ihan vaan ympyrää juostiin, ei siis mitään vaikeaa ohjausta vaan VAUHTIA! Dicolla oli intoa paljon, ja siksi meni tosi hyvin. Ihan kivasti Dico on saanut vauhtia tässä lajissa, ennen meni melko hidasta tahtia kaikki esteet.
Seuraavana oli vuorossa pussiharkkaa, sillä aikaa kun yksi harjoitteli pussin suoritusta toiset saivat tehdä vapaasti omia harjoituksia kentän toisessa päädyssä. Omalla odotteluvuorollamme otettiin Dicon kanssa keppiharjoitusta, kontakteja ja putkien pimeitä kulmia. Meni ihan hyvin, ainoastaan kepeissä vikan välin meinasi skipata ja mennä "väärästä välistä" sisään.
Pussiin mentäessä Anneli kysyi, miten tämä este menee. Kerroin, että Dicolle täytyy pitää pussin päätä vähän ylhäällä, että uskaltaa tulla. Tai näin ainakin ennen. Nyt nimittäin puudeliherra yllätti mut todenteolla. Se meni pussiin hirveellä vauhdilla, täynnä intoa. Ekalla kerralla pidin vain vähän raollaan, ja tuli innokkaasti. Anneli sanoi, että voidaan kokeilla niin, että vain ohjaan Dicon pussiin ja yllätys kyllä, SE TOSIAAN MENI PUSSIIN! Olin niin iloinen, etten saanut sanaa suustani! Tosi hienoa, että pikkupoika rohkaisi mielensä! :) Mahtavaa!
Jos jotain hyvää, niin toki huonoakin. Pyysin Annelilta rengasharjoittelua, meillä kun ainoa tapa suorittaa este on, että heitän itse puudelipojan renkaan läpi :D Ei taida kisoissa toimia... Ja Dico tosiaan pelkää sitä estettä. Se pienellä avustuksella tuli ne läpi, mutta tosi vastentahtoisesti ja sydän pamppaillen. Jätettiin onnistuneeseen, tätä täytyy treenata!
19.01.2010 - 23:46
Tosin vähemmän vakavaa, mutta ilmoitusasiaa kuitenkin. :D Eli siis ensinnäkin, Villakuono.webs.com osoitteessa olevat kotisivumme ovat toistaiseksi jäissä. Johtuen inspiraation ja kaiken muunkin puutteesta. Katsotaan, jos jaksan niitä joskus päivitellä, en varmaankaan kovin pitkään aikaan. Kirjoitan siis tänne blogiin kaikki elämäämme mullistavat uutiset ja treenikuvailut, eli ei me ihan maanrakoon vajota ;)
Tämä blogikin on saanut "uuden ulkoasun". Tämä sama teema on ollut meillä aiemmin, mutta sivupalkkeja muun muassa on uudistettu paljon! Halusin pirteän ulkoasun. Ja sellaisen, missä on myös Robin, koska...
Patrician ja minun sopimuksesta Robin on nykyään minun koirani siinä missä Dicokin. Syitä en ala tässä setvimään, mutta mielelläni minä otin kovaan pentukuumeeseeni tutun ja turvallisen, iki-ihanan perheenjäsenemme, Kiuksin ;)
Myös galleriamme uudistui tänään hieman, Dicon ja Robinin galleriat mm. yhdistettiin kokonaan ja on sinne pari uuttakin kuvaa eksynyt. Linkin galleriaan löytää vasemman puolen ylimmästä sivupalkista.
Kävin tänään heti koulun jälkeen pitkällä lenkillä koirien kanssa, ja tarttuipa kamerakin pitkästä aikaa mukaan. Siirrän kuvat heti kun ehdin koneelle ja lisäilen parhaimpia otoksia tänne. Toivottavasti jo huomenna, mutta ikinä ei tiedä... :D
17.01.2010 - 20:56
Tänään oltiin taas treenailemassa Dicon kanssa agilitya. Annelin sijaisena oli tällä kertaa Veijo, ja ryhmän kokokin oli melko pieni, minun ja Dicon lisäksi vain kaksi koirakkoa. Saatiin siis aika paljon yksityisohjausta.

Ensin harjoiteltiin tämä rata ilman puomia. Tarkoituksena oli panostaa todella paljon omaan ohjaukseen, esteet kun oli tosi tuttuja. Me oltiin Dicon kanssa ekana. Mun oli ekalla kerralla vaikea hahmottaa 2. ja 3. esteen välinen liike, valssaus, että mihin suuntaan lähden "pyörimään". Tokalla kerralla sujui jo paremmin. 4. esteen, eli hypyn jälkeen menin liikaa Dicon jäljessä, jolloin meinasi kiertää seuraavan hypyn. Veijo neuvoi, että kannattaa ohjauskäden vastaisella kädellä "työntää" koiraa kauemmas, Dico kun meinasin juosta mua päin ja siitä putkeen menemättä sitä ennen olevaa hyppyä. Vikalla kerralla meni jo tosi hyvin, pidettiin vähän taukoa ja katsottiin muiden suorituksia.
Omalla vuorollamme otettiin sitten puomikin mukaan. Se ei tuottanut mitään ongelmia, Dico koski kontaktitkin tosi hyvin. Irtosikin tosi kivasti putkeen ja siitä sitten puomille, olin tosi ylpeä Dicosta ;)
Vikana otettiin tämä rata pois ja laitettiin muutamia hyppyjä suoraan perätysten. Tarkoituksena opettaa käskyä "eteen", jotta koira menisi vaikkapa kolmekin hyppyä yhdellä käskyllä ja irtoaisi niin, ettei omistajan tarvitse juosta vierellä, koira kun menee niin paljon nopeammin. Dicolla onnistui eka kerta, mutta sen jälkeen meni ihan lukkoon, kun Veijo tuli targetin taakse. Ei uskaltanut pikkupoika enää sen jälkeen mennä eteen. Pidettiin pieni paussi, sitten kokeilin uudelleen. Teki hyvin ja sitten kokeilin vielä kahdella hypyllä. Onnistui sekin, jätin siihen. Näitä voin harjoitella vaikka kotona nyt viikon ajan, jos ehdin. Tämä oli tosi hyvää irtoamisharjoittelua. Ollaan kokeiltu joskus Tiiankin kanssa ainakin Puolarmaarissa, ja silloin meni montakin hyppyä, nyt oli vähän unohtunut.
Tämän kurssin jälkeen varmaan pidetään Dicon kanssa taukoa ohjatuista treeneistä ja aloitan itse sitten Robinin kanssa varmaankin jonkun tokokurssin. Dicolla ei mielenkiinto ja keskittyminen riitä, ja se on mun mielestä parempi agikoira. Robinia kun ei voi hypyttää polvien takia, niin se saa sitten vähän muuta aivojumppaa ja pääsee vähän "kahdestaan mun kanssa" treenaamaan :)
Täytyy vielä loppuun mainita, että yksi päivä, kun olin lähikentällä koirien kanssa ja heitin lumipalloja ja keppejä niille, niin naapurini kulki ohi. Robin malttamattomana haukkui toivoen, että heitän kädessäni olevan kepin sille. Komensin olemaan hiljaa, oon yrittänyt saada olemaan haukkumatta. Naapurini sitten kertoi, että oman koiransa kanssa on opettanut omalla käskysanalla haukkumaan. Tällöin koira ei hauku muuten kuin käskystä. Musta se oli tosi hyvä idea, ja siksi aloin opettaa sitä Robinille, että saisin karsittua haukkumista pois. Jo parin minuutin aikana Robin alkoi keksiä idean, täytyy treenata vielä. Sitten kun Robin osaa haukkua "sano"-käskystä, opetan Dicollekin. Kiitos Merville vinkistä! ;)
10.01.2010 - 18:52
Jes, viimein kauan odotettu agin jatkokurssi alkoi! Dicolla oli hyvä vire päällä, keskittyi tosi hyvin ja oli mielettömän hauskaa.. Omistaja tosin hieman väsynyt, muttei haitannut menoa.. :D
Ensin treenattiin yksi radanpätkä. Kolme hyppyä ja viimeiseltä hypyltä valssilla putkelle. Ekalla kerralla olin itse jäljessä vikalla hypyllä ja ohjaus meni huonosti, mutta tehtiin loppuun saakka ja palkkasin. Otettiin toisen kerran ja silloin ehdin hyvin ohjata vikalle hypylle ja valssilla putkelle. Tosi hyvin meni, ja kiva vauhti Dicolla päällä!
Tän jälkeen otettiin pienemmissä ryhmissä keppiharjoitusta. Dicon kanssa toistin pari kolme kertaa ja meni vain yhden kerran väärästä välistä, otin alusta ja onnistui. Jätin onnistuneeseen.
Anneli otti seuraavaksi A:lle jokaisen vuorotellen ja oli tiukkana, että kontaktit PITÄÄ koskea! No, meillä ne on harjoiteltu alusta asti, joten onnistui hyvin. Otin varman päälle ja käskin koskea heti kun tuli kontakteille kaikilla tassuilla. Jäi siihen ja juoksi sitten pois. Ei tässä ollut mitään ongelmia, olin tosi tyytyväinen Dicon työskentelyyn.
Viimeiseksi näytettiin vuorotellen Annelille, kuinka kepit sujuu. Mun onnekseni Dico teki ne ilman virheitä, hyvällä kiinnostuksella ja vauhdilla. Tehtiin vain tämä ainoa kerta, Anneli kehui että sujuu hyvin :) Ensi viikon treenejä odotellaan.. :)
Eilen muuten trimmasin molemmat koirat, konetin kuonot, nivuset, takapuolet ja käpälät ja saksilla hieman muotoilin turkkia, Dicolle tehdään terrieri ja Robinille moderni :)
31.12.2009 - 23:21
Tässä on nyt vuoden 2009 viimeiset hetket käsillä. Raketit paukkuu, sisällä koirat on tosi rauhallisia, mutta ulos Robinia ei saa millään. Ihan rauhallisissa merkeissä meillä kuitenkin siis vietetään vuoden vaihtumista.
Katselin viime vuonna itselleni ja Dicolle asettamiani tavoitteita (+ Robinille). Agilityssa tosiaan ollaan nyt päästy harrastamaan aktiivisemmin, kun on säännölliset treenit. Kisoihin ei olla vielä menty, mutta kevät-kesällä 2010 olisi tarkoitus korkata mölliura. Toko on vähän jäänyt, siihen mulla ei riitä ainakaan tällä hetkellä mielenkiinto. Mätsäreissä ei tänä vuonna käyty, mutta Robinin kanssa on treenattu kaikkea pientä agissa ja opeteltu kivoja temppuja, että saa vanhempi ukkokin vähän aivotyöskentelyä.
Ensi vuodelle sen enempiä tavoitteita asettamatta toivon, että jatketaan mieluisan harrastuksen, agilityn parissa ja päästään kisaamaan ainakin Dicon kanssa, en ole ihan varma, uskallanko Robinia kisakoiraksi ylipäätään ottaa.
Vuosi 2009 on kulunut omalla painollaan. Ollaan treenattu, lomailtu, ja ennen kaikkea pidetty hauskaa! Koiraharrastusten puolelta ollaan saatu paljon uusia tuttuja ja ystäviä, kiitos siitä! Toivotaan ensi vuodesta vielä parempaa!
Agilityn jatkokurssi alkaa 10.1. ja on kuuden treenikerran mittainen. Sitä on jo odotettukin!! :)
Loppuun haluan kuitenkin muistaa tänä päivänä sattunutta ikävää välikohtausta lähellämme sijaitsevassa kauppakeskus Sellossa. Ikävää, että kävi niin kuin kävi, moni menetti rakkaan ystävän, perheenjäsenen tai muuten tärkeän ihmisen. Osanottoni omaisille.
23.12.2009 - 21:58
Vihdoin alkoi odotettu joululoma! Kävin viime viikolla jo ottamassa talvisia kuvia, täytyypä mennä tässä joulun pyhinä ottamaan uusia, sillä olen kuvausten jälkeen trimmannut (tai no, siistinyt) poikia hieman. Dicolta ajelin vain nivuset ja takapuolen, Robinilta näiden lisäksi myös kuonon ja otin irokeesin pois :) Tässä kuvia n. viikon takaa:







Huomenna on jouluaatto, ja siksi Villakuono Dico ja minä, eli Daniela, toivotamme teille kaikille MAHTAVAN HYVÄÄ JOULUA!

18.12.2009 - 18:47
Ensimmäisenä mainitsen nyt harmikseni, että agilityn alkeiskurssi pääsi jo loppumaan, nyt odotellaan innolla tammikuussa alkavaa jatkokurssia! Jej!
Viimeisellä agilitytunnilla treenattiin pieniä radan pätkiä, painotettiin ohjausta ja sitä, että koira tulisi pystyä jättämään mahdollisimman pitkäksi aikaa odottamaan lähtömerkkiä. Dicon kanssa oli pientä takkuilua (johtuen ainoastaan ja vain mun ohjauksesta!) tiukoissa käännöksissä ja kahdessa peräkkäisessä hypyssä, josta leikattiin putkelle. Meni kivasti ja jäi kyllä tosi hyvä fiilis tästä kurssista! Tosi paljon ollaan molemmat opittu kaikkea uutta ja kivaa on ollut!
Vikan tunnin aikana Dico ehti myös ihastua Airikseen... Ja Airishan on rodultaan..... BOKSERI! Pieni kokoero siis, mutta eihän se Dicoa haittaa, kun se kuvittelee itsensä vähintäänkin dobermanniksi. :D
Ehdimmepä käväistä myös Voittaja 2009-koiranäyttelyssä. Ensin kiertelimme katselemassa kaikenlaisia kojuja, mutta ekalla kierroksella ei tarttunut vielä mitään mukaan. Käväistiin katsomassa vähän villureita tässä välillä. Näin mm. Hugon veljen, Luigin :) Oli kyllä naamastaan tosi paljon samannäköinen kuin Hugo, upea ilmestys kyllä kaikin puolin! Kuvia laittelen kun ehdin ja jaksan.
Tässä vaiheessa seuraamme (siis mun ja Pattan) liittyi serkkuni Sanna. Kierreltiin taas ja tällä kertaa tuli ostettua nameja, hihna (toooosi ihana!) ja sellainen ihana puudeli-koriste. :) Käväistiin katsomassa myös agility- ja flyball-näytökset ja kivaa oli!
Tänään onkin ollut sitten hieman harmillisempi päivä. Dicoa on jo pidempään vaivannut vasen korva, johon eri eläinlääkärit ovat määränneet korvatippakuureja. Ei ole kuitenkaan tepsinyt niin, että tauti oltaisiin saatu kuriin.
Isä varasi Dicolle ajan eläinlääkäristä ja menimme sinne tutkituttamaan korvat. Lääkäri kehui Dicoa kiltiksi ja rauhalliseksi, tuli mieleen, että puhuukohan se tosiaan mun koirasta :D Vieraskorea kenties? ;) Noh, kehuipa hän myös, että päällisin puolin pidetty tosi hyvää huolta, karvat nypitty eikä korvat haise lainkaan.
Kun lekuri katsoi sitten luupilla syvemmälle korvakäytävään, sanoi hän oikean korvan olevan siisti, tärykalvokin tosi hyvässä kunnossa. Mutta se vasen korva! Paras kuvaus, mitä hän sille antoi, oli viemäri! :D Se oli täynnä ruskeahkoa mössöä, eikä sen läpi nähnyt edes tärykalvoa! Voi mun pientä raukkaani, ei ihme, että korva on vaivannut! Nyt saatiin hoito-ohjeita ja lääkkeitä, jotta käytävä saadaan puhtaaksi. Korvista otettiin myös näytteet, oikea korva puhdas, toisessa vakava kokkibakteerikanta. Nyt on sitten korvatippoja, huuhteluainetta ja lääkkeitä, jotta bakteerit saadaan pois ja korva terveeksi. Menemme varmaankin vielä tarkastuskäynnille n. kahden viikon kuluttua, lääkekuurit ovat 10-14 päivää. Tässähän se mun joululoma menee korvia hoidellessa ja koiraa lääkitessä :D
Lomasta puheen ollen, pitääpä treenailla keppejä aina kun on aikaa. Ja kontakteja mahdollisesti myös. Nyt kuitenkin lomaillaan ja rauhotellaan, pääasia on saada koira kuntoon! :)
|
Koirat

Dico - Sola's Miquel Angelo
* 06.06.2007
Agility, satunnainen tokoilu

Robin - Kiuks
* 17.05.2005
Toko, satunnaisesti agilitya
|